Chu se yo~!

Heeei~ päivityket vähän jääneet, pahoitteluni ^^" Kaikkea sattuu ja tapahtuu ja 

vierähtipäs tässä joulu ja uus vuoskin ohitse. Pitäisi varmaan jotain niistä mainita.

Aloitetaanpas kivalla kuvalla täällä alkaneesta syksystä.

Ja sitten tärkeämpiin asioihin. Tässä on taas kerennyt sattumaan ja tapahtumaan vaikka mitä, joten hyvä jos muistan kaikkea... Viimeksi kerroin kalastusreissusta? Kuviakin on runsaasti kerääntynyt, joten pyrin liittämään tähän tällä kertaa mahdollisimman paljon.

Elikkäs, uskoisin, että aikajanalla seuraava suurempi sattuma olisi pieni matkamme Naraan. Historian koetta varten opiskellessa tuli ties mitä luettua tästäkin paikasta. Harmi vain että matka oli ennen koeviikkoa. 

Daibutsu-sama!

Mutta niin, lyhyesti, Nara oli aikanaan (hyvin, hyvin lyhyen ajan verran) Japanin keskipiste (Nara-period). Tänä aikana buddhismi oli korkeassa suosiossa sekä tärkeä kansalle, joten sen ajan keisari halusi rakennuttaa Vairocana Buddha'lle arvoisensa temppelin. Eli siis Toda-ji. Kyseinen temppeli on kuuluisa suuresta patsaastaan "Daibutsu-samalle" sekä koostaan, sillä se on maailman suurin puinen rakennus. Nykypäivänä se on silti kolmasosan pienempi kuin aikanaan, sillä se poltettiin kahdesti eri sotien aikana.

Toda-ji.

Tästä ostettiin peuroille annettavat herkut.

Pakenemassa. Purivat ihan liikaa :<

Tässä tilanteessa isoäiti keskusteli puhelimessa ja pikkuinen jäi peurojen armoille.

Sinne siis mentiin! Koettiin myös Naran toinen kuuluisuus, nimittäin peurat. Varmaan toistasataa kesyä peuraa vaelteli siellä siis vapaasti ympäriinsä ja kinusivat ruokaa. Tai pikemminkin vaativat sitä. Jos sulla oli jotain syötävää kädessäs, nää elukat tuli pukkimaan haaruksiin ja kiskomaan paidasta kunnes annoit niille kaiken. Ne myös jahtasivat aika tehokkaasti, jos yritti paeta : D

Se oli Naran reissu~! Sitten olikos muuta... ai niin, host!perheelläni on perinteenä mennä Fukuihin marraskuussa, syömään rapuja. Fukui sijaitsee Kioton yläpuolella, meren rannalla. Ennen ryoukanissa pysähtymistä tehtiin visiitti Amanohashidaten luokse. Paikan pitäisi olla kuuluisa, mutta itselle kaikki sisältyvät käytännöt tulivat uusina. Sanoivat, että kun kääntää selkänsä ja katsoo maisemaa sitten jalkojensa välistä, se näyttää aivan siltä, kuin taivas jatkuisi. Elämys tämäkin~

Randomisti tähän väliin kuivattua mustekalaa Fukuissa.

Tällaisella hissi-systeemillä mentiin ylös vuorelle, jotta maisema näkyisi paremmin.

Ihailkaa, yksi Japanin kolmesta kauneimmasta nähtävyydestä!

Vuokra-pyörillä oli hauska nimi.

Sitten yövyttiin japanilais-tyylisessä motellissa, eli ryoukaissa ja syötiin paljon isoja rapuja.

Rapuillallinen~! Nam! Kypsästä ja paistetusta aina raakaan rapuun.

Koska kyseessä oli japanilais-tyylinen motelli, yöpukuna toimivat yukata ja haori.

Jotain muuta mainittavaa... hmm, kaikki tokaluokkalaiset meidän koulust lähti luokkaretkelle australiaan, joten oli sen viikon ajan jokseenkin yksinäistä. Itseni ja jenkki-vaihtarin lisäksi tokaluokkalaisten rakennuksessa ollut ketään muita. Riemua sitten riitti, kun kaikki palasivat. Hämmentävää on se, etten puhunut paljoa mitään tuon viikon aikana ja kielitaito karttui siihen pisteeseen, että alkoi jo joka-päiväinen keskustelu sujumaan mutkitta.

Jee, hyvä me korean opiskelijat!

Me myös osallistuttiin korean-ryhmän kanssa Osakan sisäiseen korean kielen opiskelijoiden väliseen kilpailuun. Oltiin ainoat, jotka teki pienen näytelmän, Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Mun piti aluksi päätyä kääpiöksi, mutta kun oletettavasti olin selkeästi pisin kaikista, sysäistiin prinssin rooli minulle. Saavutettiin toinen sija siellä kilpailussa~!

Seuraava tapahtuma olisi sitten joulu. Kirjoitan siitä erilisessä merkinnässä, joten tämä sitten taisi olla tässä. Toivottavasti oli mielenkiintoista ja teen parhaani, että saisin kaiken jouluun ja uuteen vuoteen liittyvän tiedon mahdollisimman nopeasti tännekin kirjoitettua!

Lopetus myös syksyisellä kuvalla, vaikka näin tammikuussa on tännekin jo melkoisen kylmä tullut. :D

I'm Still Here

And how can the world want me to change,
They’re the ones that stay the same.


Tervehdys taasen ihmisille o/

Eläintarhareissu. Ja tässä teille söpösti tassua heilutteleva Otso, joka kovasti halusi namupalaa.

Onpas edellisestä merkinnästä aikaa... voisin luvata tähän, ettei tule toistumaan. Voisin syyllistää tietokoneen puutetta kestosta. Koska teknologia on outoa ja en osaa olla nätisti, tietokoneen laturi otti vahinkoa ja lakkasi toimimasta. Koska kone on suomalainen, ei ihan heti tai halvalla uutta laturia löydetty. Hunajaa se maksoi mutta täällä taas, melkeinpä kuukauden taukoamisen jälkeen. Pahoittelut huolestuneille.
Huhhuh.
Jatkossa kirjoitan viikottain. Tämä on lupaus.

Mutta hei, mistäs sitä aloittaisi. Koulussa meni koeviikot aikoja sitten ohi ja niiden aikana itse tuli vain oleskeltua koulussa. Toisinaan kismitti mennä kouluun aikasin aamulla vain viettääkseen koko päivän kirjastossa, mutta säännöt on sääntöjä. Näin jälkeen päin en kuitenkaan kadu yhtään, sillä sain tilaisuuden tutustua muihin koulun vaihtareihin, he kun jakoivat kanssani saman kohtalon.
Kokeiden suhteen. Itse osallistuin kahteen, molemmat englannin kieltä testaavia. Mutta puolet teksteistä oli kuitenkin japaniksi. Ei mennyt ihan putkeen. Mutta kunhan päästiin kokeista eroon, oli aika aloittaa koulunkäynti. Suomesta poiketen, oppilaat ei liiku paljoa mihinkään omasta kotiluokastaan ja opettajat kiertävät luokissa. Koulun päätteeksi siivotaan koko koulu läpikotaisin ja joka päivä yksi oppilas jokaiselta luokalta kirjoittaa ylös päivän tapahtumat ja tunnelmat,  päiväkirjan tavoin. Mä en vieläkään taida kieltä ihan satavarmasti, joten kun vuoro osui mun kohdalle, päädyin kirjoittaamaan englanniksi. Koulupäivän lopussa alkaa sitten kerhotoiminta.

Heikko yritys kuvata. Ylitettiin meri kun mentiin saarelta Honshu saarelle Shikoku.

Satama, jossa kävästiin kalastamassa Shikokussa, Naruto-cityssä.

Sateinen päivä.

Niin, liityin sitten kendo-kerhoon. Meillä on harkat joka päivä paitsi sunnuntaina ja tiistaina. Kendo osaa olla uskomattoman raskasta, sillä eihän bambumiekka edes ole siitä painavimmasta päästä. Mutta kun sitä parin kilon kepakkoa heiluttaa kolmatta tuntia, tietää, mitä kipu on. Mutta kerhon jäsenet on koko homman suola, eikä heitä tunnu haittaavan se, että joutuvat erikseen opettamaan mulle perusteita. Kunhan voimat kasvaa ja keho tottuu, alkaa tämäkin harrastus sujumaan. Ja miksi valitsin kendon? Perehtykää siihen, ihmiset. Parempaa keinoa päästä tutustumaan perusteellisesti tähän osaan japanilaisesta kulttuurista ei ole. Sekä kunhan homman osaa, saa siitä hengellistä kasvuakin. Voi kyllä.

Perhe? Siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata, enkä tiedä kannattaako mun edes. Sen voin sanoa, että pirun onnekas olin. Tullaan mainiosti toimeen keskenämme ja he ovat kaikki ottaneet tavoitteekseen saada mut puhumaan sujuvasti tätä kieltä, mikä on tähän mennessä tuottanut vain hedelmää. Parin viikon pakkotaukoaminen koneilusta myös antoi tilaisuuden oppia hiukan lisää, sillä tuon aikana tuli käytettyä vain japanin kieltä.
Sekä japanilaiset sitten rakastaa festivaaleja. Nimittäin urheilufestivaali, undoukai. Niitä oli mun koululla, nuorimman pikkusiskon ja sit kahden vanhemman kouluilla ja sit vielä tässä naapurustossa ja sen kouluis. Itse en kerennyt kokemaan oman kouluni undoukaita, koska se loppui samaisena päivänä, kun tutustuin luokkaani ensimmäisen kerran. Siitäkin on jo kohta kaksi kuukautta. Kyllä se aika rientää :D Undoukai kuitenkin käsittää ilmaisia, leikkimielisiä pikku kisailuja, joista saa palkinnoksi enemmän tai vähemmän hyödyllistä tavaraa. Itse voitin pullollisen oliiviöljyä ja leivinpaperiarkin. Niin ja ehkä kuuluisimmist kisoista yksi käsitti nopeuskilpailun, jossa piti napata leipä suullansa ja juosta maaliin. Alkaa jo pikkuhiljaa harmittamaan, että Suomessa on kovin vähän, jos ollenkaan tällaisia tapahtumia.

Niin olen siis Osakassa, Minoh-cityssä. Se on siellä kivasti Osakan pohjoisosassa sekä juuri tämä alue on kyllästetty kaupungin nimen omaisesti kiitettävällä määrällä mäkiä (ooki=suuri, saka=mäki). Minoh on myös tunnettu yhdestä vuoresta, jota asuttaa kesyt apinat. Nyt tosin alkaa jo olemaan liian kylmä ja ne kädelliset ovat jo palanneet metsiinsä, joten palataan niihin sitten kesällä o7
Mäistä puheen ollen, matka kouluun on lyhyt, mutta hidas, koska matkani varrella on lähemmäs kymmenen suurempaa mäkeä. Ja kuljen siis polkupyörällä tästä lähtien. Kyllä nyt saa pötsi kyytiä.

Enempää en nyt keksi kerrottavaa, palataan sitten mieleen palaaviin muistoihin taas viikon päästä. Vielä kerran anteeksi pitkäaikainen katoaminen ja siitä ilmoittamatta jättäminen. Kun kone oli poissa käytöstä, säädin valokuvien kanssa ties mitä ja loppu tulos on, että ne ovat nyt ties missä. Tähän tuli siis liitettyä vain tuoreimpia, kameraan jääneitä otoksia. Vielä saatte jotain olennaistakin, senkin lupaan! ^^

Nauttikaahan loppusyksystä ja lähestyvästä alkutalvesta, täällä lehdet vielä iloisesti koittaa vihertää puissa ja lämpöä riittää t-paitailuun!

a Small distance

 A far distance will pull together two people   

Can I think of it as that?

Onpas edellisestä merkinnästä jo kulunut aikaa! Enkä ole edes koulustani mitään kertonut. Voih, jaksankohan kirjottaa kaikkea kerralla...


Eka koulupäivä. Tai pikemminkin päivä sitä ennen, jolloin menin koulupäivän loputtua morjenstamaan luokkaani. Jännitin vain pahemmin, kun opettaja ilmoitti koko luokan odottavan tuloani ja olivatpahan he kuulemma säästäneet bunkasain näytelmästään minulle yhden roolin. Luokka oli suuri ja ihmisiä paljon ja kovin innokkaasti kaikki itsensä minulle esittelivät, mutta taitaa mennä hetki, ennen kuin opin niistä yhtäkään. Monet oli kanssa kovin innokkaita esittelemään koulua ja tutustuttamaan kerhojensa toimintaan, sillä ensimmäisten kokeiden jälkeen tarkoituksena olisi liittyä ainakin yhteen.
Lukkariksi sain saman kuin muullakin luokalla, mutta tulevan viikon aikana saisin itse muodostaa omani.


Koulu itsessään on mukavan rento ja ilmapiiri todella hyvä, mutta se poikkeaa japanilaisesta imagosta sääntöjensä puolesta. Täällä ei ole koulupukua tai muuta ulkonäköä rajoittavaa, normaalisti kun koulussa on hiusten ja kynsienkin kanssa säätäminen kielletty. Koululla on kuitenkin omat liikunta- ja uimapukunsa.

Tätä tietä pitkin koululle~

Olen laiska kuvaamaan ja tässä toistaiseksi ainoa kuva koulusta.

Ai niin. Mä kuljen kouluun monoraililla. Polkupyöräkin kävisi, mutta tässä helteessä ei huvita puolen tunnin ajelu helteessä reitillä, joka sisältää paljon mäkiä. Syksymmällä sitten alkaa kuntoilu.

Asemani

Iltapäiväkerhon valinta on vielä edessä. Päätän omani ensimmäisen koeviikon jälkeen. Jotenkin harmittaa, sillä olin tähdännyt judoon ja jousiammuntaan, joita ei kumpaakaan täällä ole. Noh, mikäli asiat hoituvat oikein, saatan aloittaa kendon. Paperiasioiden sujuminen vain tökkii aina välillä, koska kommunikaatio on mitä on koska kieli :D Vaikka täällä on rutkasti hyvää englantia puhuvia ihmisiä, aina ei tule juuri heidän kanssaan allekirjoitettua mitään.

Toisinaan pituusero hiukan masentaa. Kendoon vaadittava hakama, nätti sellainen.

Ekan viikon jälkeen meillä oli bunkasai, kulttuurifestivaali. Ylivoimaisesti paras kokemus tähän mennessä. Jokainen luokka oli valmistanut sitä varten jotain, näytelmiä, musikaaleja, videoita, pelejä ja leikkejä, lauluja ja tansseja. Meidän luokka esitti lyhyen ja koomisen pätkän Disneyn Toy Story'sta. Mulle oli varattu sieltä yksi rooli, jossa siis Andyn syntymäpäivänä esitin yhtä sen kavereista ja sanoin yhden lauseen. Simple and clear, mutta silti jännitti ihan hirveästi olla lavalla. Etenkin kun melkein jokaisella on täällä tapana ihmetellä mun ulkonäköä ääneen. Kokemus oli aivan mahtava, sekä meillä oli muutenkin liian tyhmää inside läppää että mun kielitaidon puute ei tullut kertaakaan vastaan.
Loppupäivä sitten kierreltiin muiden luokkien ohjelmia katselemassa. Musikaaleja oli Glee, High school musical 3 ja Kaunotar ja Hirviö. Myös koulun eri kerhot olivat työstäneet omia ohjelmiaan. Musta vaan tuntuu, ettei missään tulla koskaan yltämään japanilaisten ja korealaisten tasolle tanssimisessa. Jossain luokassa oltiin myös päädytty pitämään yllä ravintolaa, jossa naiset palveli smokeissa ja miehet pinkeissä hameissa.
Päivän päätteeksi meidän piti katsella ilotulitusta, mutta lähestyvä taifuuni päätti siunata meidät sateella.

Hieman maistiaista näytelmästämme.

Rivissä eri luokkien tekemiä mainoksia. Oikealla meidän luokan oma.

Illalla lähdettiin saman tien perheen kanssa Okayamaan, sukuloimaan. Japanissa vietettiin isovanhempien päivää, joten käytiin sanomassa hei perheen isovanhempien vanhemmille. Niitä näytti kovasti piristävän mun läsnäolo. Vanhainkodeissa oli myös paljon makeaa tarjolla juhlapyhän kunniaksi. Japanilaisten käsitys herkuista poikkeaa omastani toisinaan, sillä heille kaikkein suurin herkku on umeboshi. Mikälie onkaan suomeksi, mutta se maistuu lähinnä happamalle kirsikalle. Täällä maito terästetään sokerilla kans.


Osakasta poiketen, Okayama oli hiukan pienempi ja rauhallisempi kaupunki. Ja se oli jokien ja vuorien ympäröimä. Perhe vaan nauroi kun oma reaktioni on häkeltynyt siinä kohtaa, kun kiertelemme vuoriteitä pitkin melkein niin korkealla, että pilvet koskettavat.


Sekä ehkä mun pitäisi mainita jotain tästä ruoastakin. Ensinnäkin, sitä on enemmän kuin osasin odottaa. Sekä joka päivä on jotain uutta. Muutama tosin on hyvin samanlaista kuin suomessa, kuten vaikkapa yakiniku, joka on siis grillausta sisällä. Ja japanissa käytetään paljon raakaa ja puolikypsää kananmunaa, mitkä ovat molemmat todella herkullisia. Sekä kyllä, mäkkäristä saa hampurilaisen, jonka välissä on kananmunaa. Ja kyllä, se on hyvää.


Tänään piti olla koulua. Mutta tästä kulki taifuuni aamulla, joten huomenna sitten. Kunhan pääsen vauhtiin, niin enköhän keksi lisää materiaalia kirjoitettavaksi sekä jaksamusta laittaa enemmän kuvia tänne. Terkkuja Suomeen ja jakselkaahan. Kohta on kuukausi täynnä.

Still missing you

If you're a man, get stronger for someone else
Same goes for women; nothing will start by just watching
You should have the courage to say that this is right
If you can do that alone
You'll be a hero


---



Päivitys päivitys, meni sitten enemmän aikaa tähänkin. Tokio tuli ja meni, netittömässä tilassa elellen joten vasta nyt tähän saa tilaisuuden. Olisin toki voinut eilenkin, mutta väsymys oli kova.



Elikkäs, lento sujui sutjakasti ja koko yhdeksän tunnin aikana en nukkunut silmäystäkään, sillä 8-paikkainen lentokone oli jotain aivan uutta mulle. Sekä jokaselle omat telkut, jois hyvää musaa ja mahtavii leffoi. Eihän siinä voi nukkua.


Kuitenkin, saavuttiin kentälle, yks aluevalvojista nouti meidät ja sitten lähetettiin laukut isäntäperheille. Sen jälkeen koottiin koko vaihtaripoppoo ja lähettiin leirikeskukseen. En muista sitä nimihirviöö sit ollenkaan, mutta se päätarkotus oli majottaa vaihtareit. Oppitunnit oli rankkoi ja mun pisteytys testeis osui kohdalle 35/100. Hyvin menee, ne.
Meidät jaettiin makuutiloihin tyttöihin ja poikiin ja nekin porukat viel puokkiin, joten päädyin samaan huoneeseen 8 muun kanssa. Ne oli japanilais-tyylisii huoneit, paperiovet jotka avautu liukuen, pehmee lattia ja makuualustana futon. Opin siis viimein laittamaan semmosenkin! Ohessa kuva meiän huoneest. Koska en ole viisas, en ottanut kuvaa futonien kanssa. Gomen :( Etenkin ruotsalaisilla oli kova tarve kukoistaa kielellään meidän suomalaisten lähellä. Ja ne teki sen tahallaan. Norjalaiset myös.

 Kolmantena päivänä mentiin Meiji-pyhätölle ja Harajukuun. Päästiin kokeilemaan Okinomiyakia. Se on tavallaan lettua, jonka taikinaan sitten sekoitetaan mm. salaattia ja kananmunaa ja oman valinnan mukaa lihaa, kanaa, maissia, sieniä tms. Ehkä paras makuelämyst tähän asti. Leirikeskuksen aamupalal maistettiin myös nattoa. Japanilaisille se on sugoi oishii, mutta... noh, haudutettui papui.

Okinomiyaki <3

Ja tässä natto.

Meiji-pyhätön aluetta. Kovin nätti paikka, tahon nähdä lisää!

Näkymää Harajukus.

Nättiä sakea.

Neljänten päivän, 3.9. oli lähtö isäntäperheisiin. Otettiin viimeset kuvat yhdessä, itkettiin ja hyvästeltiin sitten eteläiseen kärkeen lähtevät (lähtivät lentokentälle) ja Tokioon jäävät, ja me loput sitten mentiin kahdella junalla Tokion juna-asemalle. Sieltä sitten jakauduttiin kolmeen ryhmään, kaikki eri luotijuniin. Meikän lisäks samaan junaan loikkas 8 ihmist. Se oli kyl nopea juna, mutta sään takia (taifuuni) se liikku normaalii hitaammin.
Taisin olla ainoa, joka melkein itki jännityksestä tavata uusi perhe. En ollut pitänyt heihin oikeastaan ollenkaan yhteyttä ja sen takia oma aluevalvojani oli leirikeskuksel soittanut host-okaasanille, antanut mun jutella sen kaa. Ja ei, ei enkkua.
Osakan asemalla oli vastassa tyttäristä vanhin, perheen isä ja perheen lasten yksityinen enkun opettaja. Se osas kaikist parhaiten enkkuu ja jutteli mun kanssa koko automatkan. Jännitys laimeni heti. Perillä kotona pääsin tutustumaan koko perheeseen ja ne esitteli talon mulle. Sain isomman huoneen ku mul on Suomes. Höhö, ja tämäkin pehmoinen, futon ja liukuovet.

 
Yllätyin hyvin positiivisesti tästä perheestä. Tyttäret on kaikki suloisia ja opiskelee enkkua ahkerasti, joten mun tehtävä on auttaa niitä opinnoissaan samal, ku ne opettaa mulle japania. Osakalla on oma murre, joten mun pitää oppia kaksi erityylistä tapaa puhua japania. Huhhuh. Seuraavana päivänä koko perhe mentiin Ikeaan ostoksille. Tuntu todella oudolta, koska mikään ei ollut erilaista Suomeen verrattuna. Toki siellä täällä oli kanjeja, mutta kaikki muu oli niin... niin... ruotsalaista. Vaikka kuinka intin vastaan, nää osti mun oppikirjoja varten kirjahyllyn ja kustansi muutenkin pari juttua huonetta varten. Kovasti ja hartaasti kiittelin, totta kai. Perheen isä antoi mulle myös vanhoja Shonen-Jump -lehtiä. Tietämättömille: Shonen-Jump ilmestyy joka maanantai ja siinä on uusi chapteri jokaista kyseisen lehden mangasarjaa. Manga on hyvä opintoja varten, sillä siin kaikki on kirjoitettu hiraganoilla ja kanjitkin selkeytetty. Helpottaa opiskealua huomattavasti.

Syötiin sitten sushia ja sen jälkeen mentiin onseniin, japanilaiseen kylpylään. Oli ihan mahtavaa päästä taivaan alle kuumaan kylpyyn! Siellä oli myös 17 asteinen amme, joka oli  "kylmä". Nauroin vain. Olin aiemmin selittänyt perheelle asioita suomen järvistä, joten loikkasin vaan suoraan ammeeseen ja olin ku kotona. Järkyttyivät pahasti. Selitin, et suomessa uidaan myös avannos.

Tähän mennessä kaikki on ollut uutta ja aivan mahtavaa. Perhe omistaa ravintolan, joka on samassa talossa muidenkin huoneiden kanssa. Mun pitää olla siellä joka lauantai, joten pääsen oppimaan ruoan laittoa! Perheen isoäti osaa tehdä hyvää okinomiyakia. Kommunikaatio takkua vielä ja käytetään kaik vaan sanoja, mutta sentään ymmärretään toisiamme. Toivon et opin kohta puhumaankin tätä kieltä. Ja koulu on huomen(suomalaisille ylihuomen). Jännittää pahasti, pitää esitellä itsensä koko koulun edes. Toivottavasti ei ramppi kuume iske.

Näin. Kuvia mukaan ja tässä tämä merkinta sitten olikin. Nyt, haluan nukkua. Terkkuja Suomeen!

Ikea, why you in my Japan.

Käytiin ostarilla ja tämä pisti silmään.

Ja sitten vielä meikän huone. Jee.

 Opettelen jaksamaan ottaa kuvia. Nyt, nukkumaan.

Tomorrow never knows

What're you gonna do about being timid?
What's the you who comes tomorrow gonna do?
If you keep quiet and look down
No one will hear

---

Toivottavasti kaikki olisi pikapuoliin kunnossa. Pakkaus on vieläkin teoreettista ja tarvittavat tavarat on listattu, mutta vielä puuttuu se viimeinen silaus, eli urakan aloittaminen. Jotenkin tuntuu hassulta ajatella, että nyt se lähtö sitten oikeasti on. Maaliskuussa kunnon asennoitumista ei kerennyt edes tapahtumaan, sillä peruuntunut lähtöilmoitus saatiin viikkoa ennen määräpäivää. Mutta nyt se on jo huomenna. Kyseistä tietoa on mahdotonta sisäistää enkä usko että olo on sen ihmeellisempi koneessakaan. Tätä on niin innolla odotettu, että omia tunnelmia on tällä hetkellä hiukan hankalaa supistaa sanoiksi. Äh, en siis edes yritä kunnolla. :DD

Pelottaa, kammottaa, ihastuttaa, innostaa, piristää, melkein vapisuttaa silkasta jännityksestä. Once in a life time experience, eihän sitä malta enää odottaa, kun jo näin lähellä ollaan! Tuntuu vain pahalta jättää kaikki taakseen tänne Suomeen, mutta ei pidä unohtaa sitä faktaa, että kyseessä on vain 10 kk. Mikään ei katoa täältä sillä aikaa, kun olen poissa. Ei siis ole mitään hätää, hyvää jaksaa odottaa, eikös. En lähde kokonaan pois.

Perheen kanssa on tullut pidettyä harmillisen vähän yhteyttä, mutta ensivaikutelma on mukava ja ystävällinen. Sekin tieto riittää rauhoittamaan mieltä, sillä voi luottaa siihen, että on hyvissä käsissä.


Tämä olkoot ainokainen merkintä ennen lähtöäni. Wish me luck ja uudemmat tunnelmat kuuluvat sitten Tokiosta o/