They’re the ones that stay the same.
Tervehdys taasen ihmisille o/
 |
| Eläintarhareissu. Ja tässä teille söpösti tassua heilutteleva Otso, joka kovasti halusi namupalaa. |
Onpas edellisestä merkinnästä aikaa... voisin luvata tähän, ettei tule toistumaan. Voisin syyllistää tietokoneen puutetta kestosta. Koska teknologia on outoa ja en osaa olla nätisti, tietokoneen laturi otti vahinkoa ja lakkasi toimimasta. Koska kone on suomalainen, ei ihan heti tai halvalla uutta laturia löydetty. Hunajaa se maksoi mutta täällä taas, melkeinpä kuukauden taukoamisen jälkeen. Pahoittelut huolestuneille.
Huhhuh.
Jatkossa kirjoitan viikottain. Tämä on lupaus.
Mutta hei, mistäs sitä aloittaisi. Koulussa meni koeviikot aikoja sitten ohi ja niiden aikana itse tuli vain oleskeltua koulussa. Toisinaan kismitti mennä kouluun aikasin aamulla vain viettääkseen koko päivän kirjastossa, mutta säännöt on sääntöjä. Näin jälkeen päin en kuitenkaan kadu yhtään, sillä sain tilaisuuden tutustua muihin koulun vaihtareihin, he kun jakoivat kanssani saman kohtalon.
Kokeiden suhteen. Itse osallistuin kahteen, molemmat englannin kieltä testaavia. Mutta puolet teksteistä oli kuitenkin japaniksi. Ei mennyt ihan putkeen. Mutta kunhan päästiin kokeista eroon, oli aika aloittaa koulunkäynti. Suomesta poiketen, oppilaat ei liiku paljoa mihinkään omasta kotiluokastaan ja opettajat kiertävät luokissa. Koulun päätteeksi siivotaan koko koulu läpikotaisin ja joka päivä yksi oppilas jokaiselta luokalta kirjoittaa ylös päivän tapahtumat ja tunnelmat, päiväkirjan tavoin. Mä en vieläkään taida kieltä ihan satavarmasti, joten kun vuoro osui mun kohdalle, päädyin kirjoittaamaan englanniksi. Koulupäivän lopussa alkaa sitten kerhotoiminta.
 |
| Heikko yritys kuvata. Ylitettiin meri kun mentiin saarelta Honshu saarelle Shikoku. |
 |
| Satama, jossa kävästiin kalastamassa Shikokussa, Naruto-cityssä. |
 |
| Sateinen päivä. |
Niin, liityin sitten kendo-kerhoon. Meillä on harkat joka päivä paitsi sunnuntaina ja tiistaina. Kendo osaa olla uskomattoman raskasta, sillä eihän bambumiekka edes ole siitä painavimmasta päästä. Mutta kun sitä parin kilon kepakkoa heiluttaa kolmatta tuntia, tietää, mitä kipu on. Mutta kerhon jäsenet on koko homman suola, eikä heitä tunnu haittaavan se, että joutuvat erikseen opettamaan mulle perusteita. Kunhan voimat kasvaa ja keho tottuu, alkaa tämäkin harrastus sujumaan. Ja miksi valitsin kendon? Perehtykää siihen, ihmiset. Parempaa keinoa päästä tutustumaan perusteellisesti tähän osaan japanilaisesta kulttuurista ei ole. Sekä kunhan homman osaa, saa siitä hengellistä kasvuakin. Voi kyllä.
Perhe? Siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata, enkä tiedä kannattaako mun edes. Sen voin sanoa, että pirun onnekas olin. Tullaan mainiosti toimeen keskenämme ja he ovat kaikki ottaneet tavoitteekseen saada mut puhumaan sujuvasti tätä kieltä, mikä on tähän mennessä tuottanut vain hedelmää. Parin viikon pakkotaukoaminen koneilusta myös antoi tilaisuuden oppia hiukan lisää, sillä tuon aikana tuli käytettyä vain japanin kieltä.
Sekä japanilaiset sitten rakastaa festivaaleja. Nimittäin urheilufestivaali, undoukai. Niitä oli mun koululla, nuorimman pikkusiskon ja sit kahden vanhemman kouluilla ja sit vielä tässä naapurustossa ja sen kouluis. Itse en kerennyt kokemaan oman kouluni undoukaita, koska se loppui samaisena päivänä, kun tutustuin luokkaani ensimmäisen kerran. Siitäkin on jo kohta kaksi kuukautta. Kyllä se aika rientää :D Undoukai kuitenkin käsittää ilmaisia, leikkimielisiä pikku kisailuja, joista saa palkinnoksi enemmän tai vähemmän hyödyllistä tavaraa. Itse voitin pullollisen oliiviöljyä ja leivinpaperiarkin. Niin ja ehkä kuuluisimmist kisoista yksi käsitti nopeuskilpailun, jossa piti napata leipä suullansa ja juosta maaliin. Alkaa jo pikkuhiljaa harmittamaan, että Suomessa on kovin vähän, jos ollenkaan tällaisia tapahtumia.
Niin olen siis Osakassa, Minoh-cityssä. Se on siellä kivasti Osakan pohjoisosassa sekä juuri tämä alue on kyllästetty kaupungin nimen omaisesti kiitettävällä määrällä mäkiä (ooki=suuri, saka=mäki). Minoh on myös tunnettu yhdestä vuoresta, jota asuttaa kesyt apinat. Nyt tosin alkaa jo olemaan liian kylmä ja ne kädelliset ovat jo palanneet metsiinsä, joten palataan niihin sitten kesällä o7
Mäistä puheen ollen, matka kouluun on lyhyt, mutta hidas, koska matkani varrella on lähemmäs kymmenen suurempaa mäkeä. Ja kuljen siis polkupyörällä tästä lähtien. Kyllä nyt saa pötsi kyytiä.
Enempää en nyt keksi kerrottavaa, palataan sitten mieleen palaaviin muistoihin taas viikon päästä. Vielä kerran anteeksi pitkäaikainen katoaminen ja siitä ilmoittamatta jättäminen. Kun kone oli poissa käytöstä, säädin valokuvien kanssa ties mitä ja loppu tulos on, että ne ovat nyt ties missä. Tähän tuli siis liitettyä vain tuoreimpia, kameraan jääneitä otoksia. Vielä saatte jotain olennaistakin, senkin lupaan! ^^
Nauttikaahan loppusyksystä ja lähestyvästä alkutalvesta, täällä lehdet vielä iloisesti koittaa vihertää puissa ja lämpöä riittää t-paitailuun!
