a Small distance

 A far distance will pull together two people   

Can I think of it as that?

Onpas edellisestä merkinnästä jo kulunut aikaa! Enkä ole edes koulustani mitään kertonut. Voih, jaksankohan kirjottaa kaikkea kerralla...


Eka koulupäivä. Tai pikemminkin päivä sitä ennen, jolloin menin koulupäivän loputtua morjenstamaan luokkaani. Jännitin vain pahemmin, kun opettaja ilmoitti koko luokan odottavan tuloani ja olivatpahan he kuulemma säästäneet bunkasain näytelmästään minulle yhden roolin. Luokka oli suuri ja ihmisiä paljon ja kovin innokkaasti kaikki itsensä minulle esittelivät, mutta taitaa mennä hetki, ennen kuin opin niistä yhtäkään. Monet oli kanssa kovin innokkaita esittelemään koulua ja tutustuttamaan kerhojensa toimintaan, sillä ensimmäisten kokeiden jälkeen tarkoituksena olisi liittyä ainakin yhteen.
Lukkariksi sain saman kuin muullakin luokalla, mutta tulevan viikon aikana saisin itse muodostaa omani.


Koulu itsessään on mukavan rento ja ilmapiiri todella hyvä, mutta se poikkeaa japanilaisesta imagosta sääntöjensä puolesta. Täällä ei ole koulupukua tai muuta ulkonäköä rajoittavaa, normaalisti kun koulussa on hiusten ja kynsienkin kanssa säätäminen kielletty. Koululla on kuitenkin omat liikunta- ja uimapukunsa.

Tätä tietä pitkin koululle~

Olen laiska kuvaamaan ja tässä toistaiseksi ainoa kuva koulusta.

Ai niin. Mä kuljen kouluun monoraililla. Polkupyöräkin kävisi, mutta tässä helteessä ei huvita puolen tunnin ajelu helteessä reitillä, joka sisältää paljon mäkiä. Syksymmällä sitten alkaa kuntoilu.

Asemani

Iltapäiväkerhon valinta on vielä edessä. Päätän omani ensimmäisen koeviikon jälkeen. Jotenkin harmittaa, sillä olin tähdännyt judoon ja jousiammuntaan, joita ei kumpaakaan täällä ole. Noh, mikäli asiat hoituvat oikein, saatan aloittaa kendon. Paperiasioiden sujuminen vain tökkii aina välillä, koska kommunikaatio on mitä on koska kieli :D Vaikka täällä on rutkasti hyvää englantia puhuvia ihmisiä, aina ei tule juuri heidän kanssaan allekirjoitettua mitään.

Toisinaan pituusero hiukan masentaa. Kendoon vaadittava hakama, nätti sellainen.

Ekan viikon jälkeen meillä oli bunkasai, kulttuurifestivaali. Ylivoimaisesti paras kokemus tähän mennessä. Jokainen luokka oli valmistanut sitä varten jotain, näytelmiä, musikaaleja, videoita, pelejä ja leikkejä, lauluja ja tansseja. Meidän luokka esitti lyhyen ja koomisen pätkän Disneyn Toy Story'sta. Mulle oli varattu sieltä yksi rooli, jossa siis Andyn syntymäpäivänä esitin yhtä sen kavereista ja sanoin yhden lauseen. Simple and clear, mutta silti jännitti ihan hirveästi olla lavalla. Etenkin kun melkein jokaisella on täällä tapana ihmetellä mun ulkonäköä ääneen. Kokemus oli aivan mahtava, sekä meillä oli muutenkin liian tyhmää inside läppää että mun kielitaidon puute ei tullut kertaakaan vastaan.
Loppupäivä sitten kierreltiin muiden luokkien ohjelmia katselemassa. Musikaaleja oli Glee, High school musical 3 ja Kaunotar ja Hirviö. Myös koulun eri kerhot olivat työstäneet omia ohjelmiaan. Musta vaan tuntuu, ettei missään tulla koskaan yltämään japanilaisten ja korealaisten tasolle tanssimisessa. Jossain luokassa oltiin myös päädytty pitämään yllä ravintolaa, jossa naiset palveli smokeissa ja miehet pinkeissä hameissa.
Päivän päätteeksi meidän piti katsella ilotulitusta, mutta lähestyvä taifuuni päätti siunata meidät sateella.

Hieman maistiaista näytelmästämme.

Rivissä eri luokkien tekemiä mainoksia. Oikealla meidän luokan oma.

Illalla lähdettiin saman tien perheen kanssa Okayamaan, sukuloimaan. Japanissa vietettiin isovanhempien päivää, joten käytiin sanomassa hei perheen isovanhempien vanhemmille. Niitä näytti kovasti piristävän mun läsnäolo. Vanhainkodeissa oli myös paljon makeaa tarjolla juhlapyhän kunniaksi. Japanilaisten käsitys herkuista poikkeaa omastani toisinaan, sillä heille kaikkein suurin herkku on umeboshi. Mikälie onkaan suomeksi, mutta se maistuu lähinnä happamalle kirsikalle. Täällä maito terästetään sokerilla kans.


Osakasta poiketen, Okayama oli hiukan pienempi ja rauhallisempi kaupunki. Ja se oli jokien ja vuorien ympäröimä. Perhe vaan nauroi kun oma reaktioni on häkeltynyt siinä kohtaa, kun kiertelemme vuoriteitä pitkin melkein niin korkealla, että pilvet koskettavat.


Sekä ehkä mun pitäisi mainita jotain tästä ruoastakin. Ensinnäkin, sitä on enemmän kuin osasin odottaa. Sekä joka päivä on jotain uutta. Muutama tosin on hyvin samanlaista kuin suomessa, kuten vaikkapa yakiniku, joka on siis grillausta sisällä. Ja japanissa käytetään paljon raakaa ja puolikypsää kananmunaa, mitkä ovat molemmat todella herkullisia. Sekä kyllä, mäkkäristä saa hampurilaisen, jonka välissä on kananmunaa. Ja kyllä, se on hyvää.


Tänään piti olla koulua. Mutta tästä kulki taifuuni aamulla, joten huomenna sitten. Kunhan pääsen vauhtiin, niin enköhän keksi lisää materiaalia kirjoitettavaksi sekä jaksamusta laittaa enemmän kuvia tänne. Terkkuja Suomeen ja jakselkaahan. Kohta on kuukausi täynnä.