a Small distance

 A far distance will pull together two people   

Can I think of it as that?

Onpas edellisestä merkinnästä jo kulunut aikaa! Enkä ole edes koulustani mitään kertonut. Voih, jaksankohan kirjottaa kaikkea kerralla...


Eka koulupäivä. Tai pikemminkin päivä sitä ennen, jolloin menin koulupäivän loputtua morjenstamaan luokkaani. Jännitin vain pahemmin, kun opettaja ilmoitti koko luokan odottavan tuloani ja olivatpahan he kuulemma säästäneet bunkasain näytelmästään minulle yhden roolin. Luokka oli suuri ja ihmisiä paljon ja kovin innokkaasti kaikki itsensä minulle esittelivät, mutta taitaa mennä hetki, ennen kuin opin niistä yhtäkään. Monet oli kanssa kovin innokkaita esittelemään koulua ja tutustuttamaan kerhojensa toimintaan, sillä ensimmäisten kokeiden jälkeen tarkoituksena olisi liittyä ainakin yhteen.
Lukkariksi sain saman kuin muullakin luokalla, mutta tulevan viikon aikana saisin itse muodostaa omani.


Koulu itsessään on mukavan rento ja ilmapiiri todella hyvä, mutta se poikkeaa japanilaisesta imagosta sääntöjensä puolesta. Täällä ei ole koulupukua tai muuta ulkonäköä rajoittavaa, normaalisti kun koulussa on hiusten ja kynsienkin kanssa säätäminen kielletty. Koululla on kuitenkin omat liikunta- ja uimapukunsa.

Tätä tietä pitkin koululle~

Olen laiska kuvaamaan ja tässä toistaiseksi ainoa kuva koulusta.

Ai niin. Mä kuljen kouluun monoraililla. Polkupyöräkin kävisi, mutta tässä helteessä ei huvita puolen tunnin ajelu helteessä reitillä, joka sisältää paljon mäkiä. Syksymmällä sitten alkaa kuntoilu.

Asemani

Iltapäiväkerhon valinta on vielä edessä. Päätän omani ensimmäisen koeviikon jälkeen. Jotenkin harmittaa, sillä olin tähdännyt judoon ja jousiammuntaan, joita ei kumpaakaan täällä ole. Noh, mikäli asiat hoituvat oikein, saatan aloittaa kendon. Paperiasioiden sujuminen vain tökkii aina välillä, koska kommunikaatio on mitä on koska kieli :D Vaikka täällä on rutkasti hyvää englantia puhuvia ihmisiä, aina ei tule juuri heidän kanssaan allekirjoitettua mitään.

Toisinaan pituusero hiukan masentaa. Kendoon vaadittava hakama, nätti sellainen.

Ekan viikon jälkeen meillä oli bunkasai, kulttuurifestivaali. Ylivoimaisesti paras kokemus tähän mennessä. Jokainen luokka oli valmistanut sitä varten jotain, näytelmiä, musikaaleja, videoita, pelejä ja leikkejä, lauluja ja tansseja. Meidän luokka esitti lyhyen ja koomisen pätkän Disneyn Toy Story'sta. Mulle oli varattu sieltä yksi rooli, jossa siis Andyn syntymäpäivänä esitin yhtä sen kavereista ja sanoin yhden lauseen. Simple and clear, mutta silti jännitti ihan hirveästi olla lavalla. Etenkin kun melkein jokaisella on täällä tapana ihmetellä mun ulkonäköä ääneen. Kokemus oli aivan mahtava, sekä meillä oli muutenkin liian tyhmää inside läppää että mun kielitaidon puute ei tullut kertaakaan vastaan.
Loppupäivä sitten kierreltiin muiden luokkien ohjelmia katselemassa. Musikaaleja oli Glee, High school musical 3 ja Kaunotar ja Hirviö. Myös koulun eri kerhot olivat työstäneet omia ohjelmiaan. Musta vaan tuntuu, ettei missään tulla koskaan yltämään japanilaisten ja korealaisten tasolle tanssimisessa. Jossain luokassa oltiin myös päädytty pitämään yllä ravintolaa, jossa naiset palveli smokeissa ja miehet pinkeissä hameissa.
Päivän päätteeksi meidän piti katsella ilotulitusta, mutta lähestyvä taifuuni päätti siunata meidät sateella.

Hieman maistiaista näytelmästämme.

Rivissä eri luokkien tekemiä mainoksia. Oikealla meidän luokan oma.

Illalla lähdettiin saman tien perheen kanssa Okayamaan, sukuloimaan. Japanissa vietettiin isovanhempien päivää, joten käytiin sanomassa hei perheen isovanhempien vanhemmille. Niitä näytti kovasti piristävän mun läsnäolo. Vanhainkodeissa oli myös paljon makeaa tarjolla juhlapyhän kunniaksi. Japanilaisten käsitys herkuista poikkeaa omastani toisinaan, sillä heille kaikkein suurin herkku on umeboshi. Mikälie onkaan suomeksi, mutta se maistuu lähinnä happamalle kirsikalle. Täällä maito terästetään sokerilla kans.


Osakasta poiketen, Okayama oli hiukan pienempi ja rauhallisempi kaupunki. Ja se oli jokien ja vuorien ympäröimä. Perhe vaan nauroi kun oma reaktioni on häkeltynyt siinä kohtaa, kun kiertelemme vuoriteitä pitkin melkein niin korkealla, että pilvet koskettavat.


Sekä ehkä mun pitäisi mainita jotain tästä ruoastakin. Ensinnäkin, sitä on enemmän kuin osasin odottaa. Sekä joka päivä on jotain uutta. Muutama tosin on hyvin samanlaista kuin suomessa, kuten vaikkapa yakiniku, joka on siis grillausta sisällä. Ja japanissa käytetään paljon raakaa ja puolikypsää kananmunaa, mitkä ovat molemmat todella herkullisia. Sekä kyllä, mäkkäristä saa hampurilaisen, jonka välissä on kananmunaa. Ja kyllä, se on hyvää.


Tänään piti olla koulua. Mutta tästä kulki taifuuni aamulla, joten huomenna sitten. Kunhan pääsen vauhtiin, niin enköhän keksi lisää materiaalia kirjoitettavaksi sekä jaksamusta laittaa enemmän kuvia tänne. Terkkuja Suomeen ja jakselkaahan. Kohta on kuukausi täynnä.

Still missing you

If you're a man, get stronger for someone else
Same goes for women; nothing will start by just watching
You should have the courage to say that this is right
If you can do that alone
You'll be a hero


---



Päivitys päivitys, meni sitten enemmän aikaa tähänkin. Tokio tuli ja meni, netittömässä tilassa elellen joten vasta nyt tähän saa tilaisuuden. Olisin toki voinut eilenkin, mutta väsymys oli kova.



Elikkäs, lento sujui sutjakasti ja koko yhdeksän tunnin aikana en nukkunut silmäystäkään, sillä 8-paikkainen lentokone oli jotain aivan uutta mulle. Sekä jokaselle omat telkut, jois hyvää musaa ja mahtavii leffoi. Eihän siinä voi nukkua.


Kuitenkin, saavuttiin kentälle, yks aluevalvojista nouti meidät ja sitten lähetettiin laukut isäntäperheille. Sen jälkeen koottiin koko vaihtaripoppoo ja lähettiin leirikeskukseen. En muista sitä nimihirviöö sit ollenkaan, mutta se päätarkotus oli majottaa vaihtareit. Oppitunnit oli rankkoi ja mun pisteytys testeis osui kohdalle 35/100. Hyvin menee, ne.
Meidät jaettiin makuutiloihin tyttöihin ja poikiin ja nekin porukat viel puokkiin, joten päädyin samaan huoneeseen 8 muun kanssa. Ne oli japanilais-tyylisii huoneit, paperiovet jotka avautu liukuen, pehmee lattia ja makuualustana futon. Opin siis viimein laittamaan semmosenkin! Ohessa kuva meiän huoneest. Koska en ole viisas, en ottanut kuvaa futonien kanssa. Gomen :( Etenkin ruotsalaisilla oli kova tarve kukoistaa kielellään meidän suomalaisten lähellä. Ja ne teki sen tahallaan. Norjalaiset myös.

 Kolmantena päivänä mentiin Meiji-pyhätölle ja Harajukuun. Päästiin kokeilemaan Okinomiyakia. Se on tavallaan lettua, jonka taikinaan sitten sekoitetaan mm. salaattia ja kananmunaa ja oman valinnan mukaa lihaa, kanaa, maissia, sieniä tms. Ehkä paras makuelämyst tähän asti. Leirikeskuksen aamupalal maistettiin myös nattoa. Japanilaisille se on sugoi oishii, mutta... noh, haudutettui papui.

Okinomiyaki <3

Ja tässä natto.

Meiji-pyhätön aluetta. Kovin nätti paikka, tahon nähdä lisää!

Näkymää Harajukus.

Nättiä sakea.

Neljänten päivän, 3.9. oli lähtö isäntäperheisiin. Otettiin viimeset kuvat yhdessä, itkettiin ja hyvästeltiin sitten eteläiseen kärkeen lähtevät (lähtivät lentokentälle) ja Tokioon jäävät, ja me loput sitten mentiin kahdella junalla Tokion juna-asemalle. Sieltä sitten jakauduttiin kolmeen ryhmään, kaikki eri luotijuniin. Meikän lisäks samaan junaan loikkas 8 ihmist. Se oli kyl nopea juna, mutta sään takia (taifuuni) se liikku normaalii hitaammin.
Taisin olla ainoa, joka melkein itki jännityksestä tavata uusi perhe. En ollut pitänyt heihin oikeastaan ollenkaan yhteyttä ja sen takia oma aluevalvojani oli leirikeskuksel soittanut host-okaasanille, antanut mun jutella sen kaa. Ja ei, ei enkkua.
Osakan asemalla oli vastassa tyttäristä vanhin, perheen isä ja perheen lasten yksityinen enkun opettaja. Se osas kaikist parhaiten enkkuu ja jutteli mun kanssa koko automatkan. Jännitys laimeni heti. Perillä kotona pääsin tutustumaan koko perheeseen ja ne esitteli talon mulle. Sain isomman huoneen ku mul on Suomes. Höhö, ja tämäkin pehmoinen, futon ja liukuovet.

 
Yllätyin hyvin positiivisesti tästä perheestä. Tyttäret on kaikki suloisia ja opiskelee enkkua ahkerasti, joten mun tehtävä on auttaa niitä opinnoissaan samal, ku ne opettaa mulle japania. Osakalla on oma murre, joten mun pitää oppia kaksi erityylistä tapaa puhua japania. Huhhuh. Seuraavana päivänä koko perhe mentiin Ikeaan ostoksille. Tuntu todella oudolta, koska mikään ei ollut erilaista Suomeen verrattuna. Toki siellä täällä oli kanjeja, mutta kaikki muu oli niin... niin... ruotsalaista. Vaikka kuinka intin vastaan, nää osti mun oppikirjoja varten kirjahyllyn ja kustansi muutenkin pari juttua huonetta varten. Kovasti ja hartaasti kiittelin, totta kai. Perheen isä antoi mulle myös vanhoja Shonen-Jump -lehtiä. Tietämättömille: Shonen-Jump ilmestyy joka maanantai ja siinä on uusi chapteri jokaista kyseisen lehden mangasarjaa. Manga on hyvä opintoja varten, sillä siin kaikki on kirjoitettu hiraganoilla ja kanjitkin selkeytetty. Helpottaa opiskealua huomattavasti.

Syötiin sitten sushia ja sen jälkeen mentiin onseniin, japanilaiseen kylpylään. Oli ihan mahtavaa päästä taivaan alle kuumaan kylpyyn! Siellä oli myös 17 asteinen amme, joka oli  "kylmä". Nauroin vain. Olin aiemmin selittänyt perheelle asioita suomen järvistä, joten loikkasin vaan suoraan ammeeseen ja olin ku kotona. Järkyttyivät pahasti. Selitin, et suomessa uidaan myös avannos.

Tähän mennessä kaikki on ollut uutta ja aivan mahtavaa. Perhe omistaa ravintolan, joka on samassa talossa muidenkin huoneiden kanssa. Mun pitää olla siellä joka lauantai, joten pääsen oppimaan ruoan laittoa! Perheen isoäti osaa tehdä hyvää okinomiyakia. Kommunikaatio takkua vielä ja käytetään kaik vaan sanoja, mutta sentään ymmärretään toisiamme. Toivon et opin kohta puhumaankin tätä kieltä. Ja koulu on huomen(suomalaisille ylihuomen). Jännittää pahasti, pitää esitellä itsensä koko koulun edes. Toivottavasti ei ramppi kuume iske.

Näin. Kuvia mukaan ja tässä tämä merkinta sitten olikin. Nyt, haluan nukkua. Terkkuja Suomeen!

Ikea, why you in my Japan.

Käytiin ostarilla ja tämä pisti silmään.

Ja sitten vielä meikän huone. Jee.

 Opettelen jaksamaan ottaa kuvia. Nyt, nukkumaan.